KKP 09 Ice Challenge feat BV
Julkaistu: 28.02.2020 00.00

KKP 09 Ice Challenge feat BV

KKP 09-joukkue järjesti ulkojääpelitällit Jäälin kaukalolla lauantaina 29.2.2020. Mukana olivat myös Kärpät yhdellä joukkueella ja Limingan Kiekko kahdella joukkueella.

Ulkojääpelitällit taikka turnaukset ovat nykyään varsin harvinaisia tapahtumia. Kaukaloiden jäiden pintaan ei ole enää pitkään aikaan tehty sini-ja punaviivoja, eikä muitakaan maalauksia. Monesti myös pukukopit ja kaukalot ovat päässeet rapistumaan. Jäälissä on vielä kuitenkin varsin hyvät puitteet. Kaukalon laidat ovat ihan hyvässä kunnossa, samoin vaihtoaitiot ja pukukopit. Jää on erinomainen kuten aina ja kiitos siitä kuuluu pitkäaikaisille kentän hoitajille Pentti ja Marko Lämsälle, jotka auttoivat järjestäjiä työnsä ohessa myös talkoovoimin!

Pelitälleissä pelattiin yhdeksän ottelua. Tuomaroinnista vastasi Oulun Jääkiekkotuomarit. Otteluaika oli 40 minuuttia juoksevaa peliaikaa. Tapahtumasta ei laadittu sarjataulukkoa, vaan tapahtuma oli luonteeltaan harjoituspelitapahtuma. Ottelut livestreamattiin Bartavegen toimesta ja ottelut ovat näkyvissä youtubessa.

28.2. Pelitällien valmistelua
Viivojen tekoon käytettiin nauhaa, joka ensin jäädytettiin alkupäästään kiinni ja sitten venytettiin kentän yli.
Tämän jälkeen apupoika kasteli nauhan kastelukannulla ja nauha jäätyi välittömästi jäähän kiinni.

Mestari seurasi touhua vierestä. Kun nauhat oli saatu jäähän kiinni, ajettiin jäälle 10 m3 vettä.


Nauhalla on hieman vaikea tehdä aloitusympyröitä, joten tehtiin yksinkertaisempi ratkaisu.

Bartavegelle näpättiin teline kuvausta ja selostusta varten. Siitä on hyvät näkymät pelikentälle, joskin 10 tuntia pakkasessa on haastava setti :)

29.2.2020, Pelitällipäivä
Pelit saatiin käyntiin loistavassa säässä. Aamulla pakkasta oli 19 astetta, mutta sää lauhtui sopivasti pelien alkuun mennessä. Sää olikin tapahtumaa ajatellen varsin suosiollinen.

Pelitällit saatiin pakettiin illalla klo 18 mennessä. Päivään mahtui siis yhdeksän peliä, jotka pääosin olivat erittäin tasaisia ja jännittäviä. Järjestelyt sujuivat 09-joukkueen toimesta alusta loppuun saakka, eikä moitteita juuri kuultu. Emännät pitivät toimareille ilmaista kahviota auki koko päivän ja tarjoilut saivat kehuja myös muiden joukkueiden valmennukselta ja huollolta, sekä tuomareilta. Jäälihallista tilattiin ruuat koko porukalle ja sekin onnistui hyvin. Jäälihalli tarjosi tapahtumaan kaksi pukuhuonetta ja paremmat maalit kaukaloon. Kiitos siitä!

Tällaiselle tapahtumalle olisi tilausta myös jatkossa. Jäälin tällien suhteen ilmassa on synkkiä pilviä, koska ensi kaudella kaukalon hoitourakkaa ei välttämättä jatketa. Se on sääli, koska tapahtumalle on hyvät puitteet. Ei heitetä kuitenkaan kirvestä kaivoon, vaan katsotaan ensi vuonna asiaa uudelleen. Tilausta tapahtumalle joka tapauksessa on, siitä saatiin niin paljon positiivista palautetta joka suunnalta. Myös yleisöä oli paikalla varsin mukavasti, mikä oli hieno homma!








Seuran uusimmat