Palautekyselyn 2018-2019 tulokset
Julkaistu: 26.03.2019 00.00

Palautekyselyn 2018-2019 tulokset

PALAUTEKYSELYN TULOKSET 2019

Seuran jäsenkysely toteutettiin nyt kolmannen kerran. Kohderyhmänä olivat D1-LKK vanhemmat, sekä kaikkien ikäluokkien toimihenkilöt. (Valmentajat, huoltajat, rahastonhoitajat ja joukkueenjohtajat)

Palautekyselyn keskimääräinen vastausprosentti oli n. 45 %. Kyselyn avulla pyrimme kehittämään seuran toimintaa ja tarkoitus on tehdä jatkossa säännöllisin välein palautekyselyitä.

Palautekyselyn vastauksien perusteella voimme todeta, että seuran toiminta on keskiarvoltaan joka osa-alueella hyvällä-tyydyttävällä tasolla. Samoin keskiarvot ovat nousseet hieman jokaisena vuotena. Kasvu on ollut pientä, mutta suunta on ollut kokonaisuutena eteenpäin.

Vapaasana osiossa tuli rakentavaa palautetta: yhteishengestä, pelisääntökeskustelusta ja tiedottamisesta.
Kehitysehdotuksia saimme eritoten: Huollon tarvikkeista, maalivahtitoiminnasta. Sekä lukuisia pienempiä hyviä ideoita, joista osa saadaan toteutettua tulevalla kaudella.

Kyselyssä kysyttiin yleisiä kysymyksiä seurasta- omasta joukkueesta. Arvosteluasteikko oli 1-5.

Kyselytulokset löytyvät [tästä-linkistä] sekä joukkueiden materiaalipankista.

Todella isot kiitokset kyselyyn vastanneille henkilöille.

Lisätietoja kyselystä:

Veli-Matti Korhonen
040 700 7716

Seuran uusimmat