Lähtöseura KKP
Julkaistu: 11.11.2018 00.00

Lähtöseura KKP

KKP Leijonien kunniavieraina sunnuntain Ruotsi-ottelussa

Suomea Karjala-turnauksessa edustaneista pelaajista Ville Leskinen on luistellut kiekkouransa ensipotkut Kiimingissä.

Suomen kohdatessa Ruotsin Karjala-turnauksen isänpäivän päätösottelussa, jokainen kokoonpanossa ollut suomalaispelaaja luisteli jäälle jääkiekkouransa ensimmäisestä seurasta paikalle saapuneen juniorin kanssa. Jääkiekkoliiton vuonna 2007 aloittama perinne kunnioittaa seuroissa tehtävän juniorityön merkitystä huippukiekkoilun perustana.

Oma seurapaita päällänsä edustaneet juniorit olivat jäällä ottelun alkuseremonioiden ajan, ottelun alkaessa juniorit siirtyivät katsomon puolelle kannustamaan omia suosikkejaan. Aiemmin päivällä juniorit pääsivät vierailemaan Leijonien kopissa, jossa heidät kuvattiin Leijona-pelaajien kanssa.

Kiimingistä kutsun Leskisen vieraaksi isänpäivän Ruotsi-otteluun sai 08-junioreissa kiekkoileva Aatu-Evert Stenroth.

Lisäksi erikseen nimettynä saattajana pelissä oli myös Kari Stenroth.
Kari on KKP:ssä päiväkodin luistelukoulun Rehtori sekä -08 joukkueen vastuuvalmentaja. Tehtäviin kuuluu myös jääkoneen kuljettaminen, valmennusjaoksen puheenjohtajuus, johtokunnan jäsenyys. Lisäksi Teemu Kivihalme on Karin kummipoika. Ameriikan tuliaisina tulee seuralle säännöllisesti Wissotan teroituslaikkoja. Kari on seuramme jokapaikanhöylä kirjaimellisesti.



Seuran uusimmat