Jääkiekkokausi avattiin 31.7.
Julkaistu: 01.08.2019 00.00

Jääkiekkokausi avattiin 31.7.

Jääkiekkokausi päästiin avaamaan jo heinäkuun puolella. Linnanmaalta oli varattuna 31.7.-2.8. välisenä aikana kolme päivää harjoitusleiriä varten. Harjoitusleirillä pelaajat jaettiin kahteen ryhmään. Samalla kun toiset olivat jäällä, tekivät toiset oheisharjoituksia. Jääharjoituksissa harjoiteltiin mm. pelin avaamista ja ajoittamista sekä syöttämistä. Oheisharjoituksissa pelattiin käsipalloa, leikittiin jäämiestä sekä polttopalloa ja myös venyteltiin. Päivien ohjelmaan kuului myös ruokailu.


Pelit tietenkin kruunasivat päivät. Huollosta kantautui myös semmoisia uutisia, että pelaajat osaavat jo itse laittaa varusteet päälle ja luistimet jalkaan eikä nauhoja tarvitse vanhemman sitoa. Tämä oli yhtenä koulutuksen aiheena. Edelleen saa apua kuitenkin pyytää huollolta, jos hommat eivät jostakin syystä onnistu. Niin, ja pelikaverit auttavat tarvittaessa myös!

Seuran uusimmat