Otteluennakko B2 SM-sarja
la 16.1.2016 KKP/Kärpät-ILVES
Ennakkotunnelmia kirjoitellessa voi aistia edelleen katkeran kalman hajun viime viikonlopun KalPa-tappiosta, mutta nämä tunteet täytyy nyt purkittaa ja purkin kansi sulkea tiiviisti.
Tuon ottelun tulos kun ei muutu märehtimällä.
Tulevana viikonloppuna KKP:llä on edessään tuplamatsit kotona. Lauantai-illan hekumaan Jäälihallille saapuu vieraita Suomen Manchesterista, kun vastaan luistelee
perinteikäs Ilves.
Alkusarjassa joukkueet kohtasivat kaksi kertaa, molemmissa peleissä kotijoukkueet olivat niskanpäällä kuitenkin yhteismaalien mennessä KKP:lle lukemin 8-7.
Samanlaista ilotulitusta tuskin on luvassa tulevana viikonloppuna, mutta mitä enemmän maaleja sitä viihdyttävämpää...
Ilves on varmasti reenannut joululoman äärimmäisen kovaa, ja ruokavalioon ei kantakaduilla liikkuvien lähteiden mukaan ole kuulunut hiilaripitoiset eväkset ja kaloripitoiset juomat.
Poikien rasvaprosentit ovat tirskuneet kuntopyörää polkiessa huminalla alaspäin.
Joulun välipäivinä KKP:n manageri yritti kovasti haalia muutamaa vahvistusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Toki täytyy myöntää, että jos paalua olisi tiskiin lyönyt, niin kyllähän
siitä olisi saattanut jokunen ukko rosteriin löytyä, mutta pidetään nämä rahat nyt joukkueen tilillä.
Kotijoukkueen kokoonpano lienee arvoitus loppuviikkoon saakka. KalPa-ottelusta on nujakkavideo lähetetty eteenpäin, sitä nyt tutkitaan ja Jäälin toimistolla päätöstä pelikielloista tms.
odotellaan. Viime pelistä kuumeen takia pois ollut Santeri Määttä on tervehtynyt sen verran, että #3 nähdään nyt askissa. Pistenikkari Haapalainen lienee telakalla
selkävaivojen takia, pitkäaikaistoipilas Eeronheimo nähtänee taas jäällä. Ykkösylivoimasta pari äijää kärsinee pelikieltoa ja Pietolan jäähytilasto on luupinalla kun kymppi
nasahti viime pelissä. KKP lähtee otteluun hieman siipirikkoisena, mutta sitäkin kovemmalla asenteella.
KKP avasi B2 SM-sarjan siis tappiolla KalPaa vastaan. Ilves aloitti urakkansa päivää aiemmin pe 8.1 Manchesterin paikallisderbyllä Tapparaa vastaan
kokien 2-6 tappion. Bussimatka Lahteen ei vienyt tatsia jaloista ja pääkopasta vaan vieraista Pelicansia vastaan kotiintuomisina oli 3 pistettä.
Tasaisessa keskikastissa KKP on 5. sijalla, kun taas Ilves on "pleijariviivan" alla yhdeksäntenä. Tiukassa sarjassa kaikki matsit ovat ns. kuuden pisteen
taistoja ja tasaista vääntöä odotetaan tällä kertaa toisin kuin kahdessa aiemmassa joukkueiden kohtaamisessa kävi.
Matsi alkaa Jääli Centerissä klo 17:45, tervetuloa.
äLKuu