Mukaan luistelukouluihin.
LuistelukoulutJulkaistu: 01.10.2021 00.00

Mukaan luistelukouluihin.

Tule mukaan luistelukouluun

KKP:n luistelukoulut starttaavat jälleen sunnuntaina 5.09.2021. Mukaan pääsee Non Stoppina kesken kauden.

Luistelun ja jääkiekon saloihin ovat tervetulleita ihan kaikki tytöt ja pojat. Luistelukoulut on tarkoitettu ensisijaisesti 2012-2019 syntyneille. Luistelukouluja on nyt kolme eri ryhmää.

Leijona-luistelukoulu: Jääli

Aikuinen/lapsi -ryhmä on suunnattu 2-6-vuotiaille lapsille, jotka tarvitsevat huoltajan (vanhempi/isovanhempi/kummi tms.) apua ja läsnäoloa liikkumiseensa jäällä. Lapsen kanssa jäälle tulevalla aikuisella pitää olla vähimmäisvarustuksena luistimet ja kypärä (ja maila). 45 minuutin jääaika sisältää sekä ohjattua että vapaamuotoista toimintaa.

Leijona-kiekkokoulu: Jääli ja Linnanmaa

Leijonakiekkokoulu on suunnattu 4-9 vuotiaille lapsille, jotka pystyvät liikkumaan jäällä itsenäisesti ilman vanhemman läsnäoloa. Taitovaatimuksena on, että pystyy etenemään jäällä sujuvasti eteenpäin, osaa kaatua turvallisesti ja nousta itsenäisesti jäästä ylös. Leijonakiekkokoulusta voi siirtyä sujuvasti myöhemmin seuran ikäkausijoukkueisiin tai tyttöjoukkueeseen sekä JHC-harrastekiekkoon.

Jääharjoitteissa opettelemme luistelua Jääkiekkoliiton eri ikäluokille suosittamien harjoitteiden avulla ja etenemme varmoin askelin kohti luistelun alkeet osaavaa pelaajanalkua. Leijonakiekkokoulussa tehdään harjoitteita tason mukaisissa pienryhmissä. Jäällä harjoitellaan luistelutaidon opettelemisen lisäksi jääkiekon laji- ja pelitaitoja monipuolisesti pelien, leikkien, kisojen ja taitoratojen avulla.

Tervetuloa mukaan hauskaan ja lasta kehittävään toimintaan jääkiekon parissa!

Kustannukset:

Kaikille on maksuton kahden viikon kokeilu !
Seura myöntää sisaralennuksen saman talouden toisesta osallistujasta alkaen. Alennus on -50%

Ilmoittautuneille lähetetään erillinen lasku syyskuun ja tammikuun aikana.

Leijona-kiekkokoulu Jääli - Linnanmaa: Syyskausi: 90€ Kevätkausi: 90€

Leijona-luistelukoulu Jääli: Syyskausi: 50€ Kevätkausi: 50€

Maksua porrastetaan kauden aikana mukaan tuloajan mukaan

Leijona-kiekkokoulu:
Syyskausi: Syyskuu 90 eur, Lokakuu 60 €, Marraskuu 30 €, Joulukuu 0 €
Kevätkausi: Tammikuu 90 €. Helmikuu 45 €, Maaliskuu 0 €

Leijona-luistelukoulu
Syyskausi: Syyskuu 50 eur, Lokakuu 40 €, Marraskuu 20 €, Joulukuu 0 €
Kevätkausi: Tammikuu 50 €. Helmikuu 25 €, Maaliskuu 0 €

Sisältää: Valmennuksen ja ohjauksen harjoituksessa, sekä harjoituspaidan (lainaksi kauden ajaksi), vakuutuksen sekä mitalin ja diplomin

Tapahtumat:

Leijona-kiekkokoulu Jäälihalli sunnuntai klo 12:00-13:00
Leijona-kiekkokoulu Linnanmaa 2 sunnuntai klo 09:00-10:00
Leijona-luistelukoulu Jäälihalli sunnuntai klo 13:00-13:45

Tiistaisin klo 15:00 – 16:00 on Linnanmaa2 jäävuoro, vuorolle voivat kaikki ryhmät mennä vapaasti luistelemaan. Vuorolla ei ole ohjattua toimintaa seuran puolesta.

Kauden kesto 06.9.2021-27.3.2022 sisältäen Joulutauon

Tiedottaminen:

Jokaiselle ilmoittautuneelle lähetään sähköpostiin infopaketti kauden aloituksesta ja toiminnasta.

Joukkueen päivittyvä tiedotesivu on [ tästä linkistä ]

Seura perustaa ja lisää käyttäjät WhatsApp ryhmään, joka on tarkoitettu seuran yksisuuntaiseen tiedottamiseen ryhmien toiminnasta.

Ilmoittautuminen:




Lisätietoja:

luistelukoulu[ät]kkpjuniorit.fi

040 930 3733

Luistelukoulun tiimin puolesta Jari, Harri, Malla ja Veli-Matti