Syyskuun kuukaudenpelaaja
Julkaistu: 16.10.2017 00.00

Syyskuun kuukaudenpelaaja

Syyskuun junioripelaaja on G-junioreissa pelaava Taneli Ahola.

Taneli pelaa nyt toista kautta G-junnuissa ja kehitys on ollut huimaa. Taneli on rauhallinen ekaluokkalainen, joka kuuntelee valmennuksen ohjeet keskittyneesti. Hän on saanut valtavasti rohkeutta ja taitoa kentälle ja toimii joukkueessa esimerkillisesti. Taneli hoitaa homman kuin homman tunnollisesti ja hymyillen maaliin asti. Treeneissä ja peleissä Tane on ”aina” paikalla ja hän todella haluaa kehittyä ja oppia uutta. Tane on yksi joukkueen kantavista voimista, joka ei tee itsestään numeroa.

Palkinto on osoituksena positiivisesta asenteesta, urheilullisuudesta, tunnollisesta harjoittelusta koulutehtävien ohella ja taitojen kehittymisestä. KKP palkitsee Tanelin tuotepalkinnolla ja kunniakirjalla.

Palkinnon luovuttaa KKP:n valmennuspäällikkö Jari Huttu ja puheenjohtaja Veli-Matti Korhonen.


Seuran uusimmat