Ilmoittautuminen Harrastekiekko
Julkaistu: 04.07.2017 00.00

Ilmoittautuminen Harrastekiekko

JHC harrastekiekko kausi 2017-2018

JHC:n tarkoitus on suoda lapsille matala kynnys jääkiekon harrastamiseen omassa joukkueessa.Toiminta pidetään kauden aikana omana juttuna - sopivan iloisena, mutta toiminnan tukena taustalla on KKP:n junioriorganisaation osaaminen ja järjestelmällisyys.

Suuren kysynnän johdosta JHC muodostaa kaksi omaa harrasteryhmää.
JHC ”Salamat” n. -02 -05 syntyneet
JHC ”Ukkoset” n. -04- 07 syntyneet

Kuluvalla kaudella JHC:lla on yhteensä kaksi jäävuoroa Jäälihallissa.
Lauantaisin klo 12:45 – 13:45 sekä sunnuntaisin 09:15 – 10:15

Kausimaksu on yhteensä 180 euroa, joka pitää sisällään.

  • Viikoittaisen jäävuoron
  • Vakuutuksen
  • Leijonat-lehti 4 x vuodessa
  • Mahdollisuuksien mukaan harjoituspelejä lähialueen harrastejoukkueita vastaan

Syyskuun aikana pidetään joukkueiden infotilaisuus, missä esitellään kausisuunnitelmat.
Syksyn aikana selviää lopullisesti myös mahdollisen lisätoiminnan toteutuminen.

  • Kotiturnaus joulu- tai huhtikuussa
  • Päivän pelireissu joulu- tai huhtikuussa
  • Salivuoro

Seuran puheenjohtajan terveiset.

” Toiminnan tarkoitus on pitää osallistumiskustannukset perheille mahdollisimman alhaisina. Samoin harjoitusten ja muun toiminnan määrä pidetään suhteellisen maltillisina. Tärkeintä on vain tulla mukaan toimintaan omaan joukkueeseen. Viimekaudella joukkueessa oli n. 48 pelaajaa (tyttöjä ja poikia). Näistä pelaajista osa siirtyi takaisin tai uusina pelaajina KKP:n juniorijoukkueisiin. JHC on pelaajien keksimä juttu. Pelaajat ovat tämän itse päättäneet, ja mysteeri ei ihan vielä ole selvinnyt, vaikka lähellä ollaan.”

Mikäli harrastekiekko kiinnostaa yhteyttä voit ottaa

Vastuuvalmentaja Jaakko Konttinen jaakko.konttinen@gmail.com

Joukkueenjohtaja Heidi Vittaniemi hevitt@gmail.com

Ilmoittautumiset toimintaan tästä linkistä:


Seuran uusimmat